Demokratian uudistushetki

Demokratia ei ole rikki – mutta sen toimintatavat ovat jääneet jälkeen

Moni kokee tänä päivänä, ettei oma ääni kuulu päätöksenteossa. Vaaleissa äänestetään, mielipiteitä esitetään ja kyselyihin vastataan, mutta silti tunne on sama: päätökset syntyvät jossain "muualla", ilman todellista yhteyttä arkeen. Tämä kokemus ei ole yksittäisten ihmisten mielipide, vaan toistuva havainto, joka nousi esiin myös kehittämistyössäni.

Demokratia itsessään ei ole rikki. Ongelma ei ole kansalaisissa, eikä edes osallistumisen puutteessa. Ongelma on siinä, miten osallistuminen on järjestetty. Osallistuminen on usein irrallista, kertaluonteista ja vaikeasti hahmotettavaa. Kansalaisilta kyllä kysytään, mutta harvoin kerrotaan, mitä heidän näkemyksilleen tapahtuu tai miten ne vaikuttavat päätöksentekoon.

Tämä synnyttää kokemuksellisen kuilun, joka näkyy luottamuksen heikkenemisenä. Kun yhteys oman panoksen ja lopputuloksen välillä jää epäselväksi, osallistuminen alkaa tuntua turhalta. Luottamus ei katoa siksi, etteikö ihmisiä kiinnostaisi yhteiset asiat, vaan siksi, ettei järjestelmä tee kuulluksi tulemista näkyväksi.

Muutos ei ala mielipiteistä, vaan rakenteista

Kehittämistyön keskeinen havainto oli yksinkertainen mutta vaativa: demokraattista osallistumista ei voi korjata lisäämällä yksittäisiä kyselyitä, alustoja tai kampanjoita. Tarvitaan muutos siinä, miten osallistuminen kytkeytyy päätöksenteon valmisteluun.

Muutos ei tässä tarkoita poliittista vallankumousta tai hallinnollista romahdusta. Kyse on toimintatapojen uudistamisesta. Päätöksenteko nähdään prosessina, jota voidaan kehittää, testata ja parantaa aivan kuten muitakin monimutkaisia yhteiskunnallisia järjestelmiä.

Muutosprosessi alkaa siitä, että nykytilaa uskalletaan kyseenalaistaa. Moni järjestelmä toimii teknisesti oikein, mutta kokemuksellisesti huonosti. Kun osallistuminen koetaan näennäiseksi, järjestelmä menettää hyväksyttävyyttään, vaikka se olisi lainmukainen. Tässä kehittämistyössä muutos ymmärrettiin vaiheittaisena prosessina. Ensin tunnistetaan ongelma, sitten kokeillaan uutta ja lopulta juurrutetaan toimivat käytännöt osaksi arkea.

Luottamus ei ole tunne – se on seuraus

Luottamuksesta puhutaan usein abstraktina käsitteenä, ikään kuin se olisi ihmisten asenne tai mieliala. Kehittämistyön aikana kävi kuitenkin yhä selvemmäksi, että luottamus syntyy rakenteista. Ihmiset luottavat järjestelmiin silloin, kun ne ovat ymmärrettäviä, läpinäkyviä ja ennakoitavia.

Kun kansalainen näkee, missä vaiheessa hänen osallistumisensa tapahtuu, miten hänen tuottamansa tieto käsitellään ja mihin se vaikuttaa, luottamus ei vaadi erillistä kampanjointia. Se rakentuu osana prosessia. Vastaavasti, jos nämä vaiheet jäävät piiloon, luottamus rapautuu riippumatta siitä, kuinka paljon osallistumista muodollisesti tarjotaan.

Tämän vuoksi kehitetty toimintamalli ei keskity mielipiteiden keräämiseen sinänsä, vaan siihen, miten mielipiteet ja kokemustieto etenevät osaksi päätöksenteon valmistelua. Tavoitteena ei ole yksimielisyys, vaan perusteltu ja näkyvä harkinta.

Ihmiset ovat valmiita muutokseen

Kehitettyä toimintamallia testattiin pilotoinneissa, joissa arvioitiin sen ymmärrettävyyttä, toimivuutta ja hyväksyttävyyttä. Erityisesti kolmas pilotointi toi esiin vahvan viestin: ihmiset eivät vastustaneet muutosta – päinvastoin. 87 % vastaajista kannatti uutta toimintamallia ja vain 3 % ei kannattanut mallia.

Osallistujat kokivat mallin peruslogiikan selkeäksi ja merkitykselliseksi. Heille oli tärkeää nähdä, ettei osallistuminen jää irralliseksi mielipiteeksi, vaan sillä on paikka ja rooli päätöksenteon kokonaisuudessa. Pilotoinnissa ei haettu valmiita vastauksia tai lopullista ratkaisua, vaan testattiin, toimiiko ajatus rakenteellisesta muutoksesta käytännössä.

Tulokset osoittivat, että kynnys muutokselle ei ole kansalaisissa. Haasteet liittyvät ennemmin siihen, uskalletaanko päätöksenteon rakenteita tarkastella uudella tavalla ja ottaa käyttöön toimintamalleja, jotka tekevät prosessista avoimemman myös päättäjille itselleen.

Kuva 1. Pilotointi 3 tulokset. (Toimintamallin kannatus)

Muutosjohtaminen demokraattisessa järjestelmässä

Demokraattisen järjestelmän kehittäminen vaatii muutosjohtamista, mutta ei perinteisessä ylhäältä alas -mielessä. Kyse on ennemmin yhteisestä suunnasta ja jaetusta ymmärryksestä. Muutos ei tapahdu yhdellä päätöksellä, vaan vaiheittain, kokeillen, oppien ja yhteiskehittämisen kautta.

Kehittämistyössä muutos nähtiin sosiaalisena prosessina, jossa sekä kansalaiset että päätöksentekijät ovat toimijoita. Tämä edellyttää tilaa kokeiluille, palautteelle ja myös keskeneräisyydelle. Valmis malli ei synny paperilla, vaan käytännössä.

Muutosjohtamisen näkökulmasta keskeistä on tunnistaa, että demokraattinen uudistaminen ei ole uhka edustukselliselle järjestelmälle, vaan sen vahvistamista. Kun osallistuminen kytketään selkeästi valmisteluun, myös päätöksenteon vastuu ja roolit säilyvät kirkkaampina.

Demokratiaa voi kehittää – jos uskalletaan katsoa prosessia

Kehittämistyön keskeinen viesti on tämä: demokratia ei kaipaa lisää mielipiteitä, vaan parempia rakenteita niiden käsittelyyn. Osallistuminen ei ole itseisarvo, ellei se johda ymmärrettävään ja näkyvään vaikutukseen.

Kun päätöksentekoa tarkastellaan prosessina, sitä voidaan kehittää systemaattisesti. Tämä ei tarkoita demokratian teknistämistä, vaan sen inhimillistämistä: kuulluksi tulemisen, ymmärrettävyyden ja luottamuksen rakentamista arjen tasolla.

Muutos on mahdollinen, ja pilotoinnit osoittivat, että siihen on myös valmiutta. Kysymys ei ole enää siitä, pitäisikö demokratiaa kehittää, vaan siitä, uskalletaanko kehittämiseen ryhtyä.

Kirjoitus perustuu Savonia-ammattikorkeakoulussa tehtyyn kehittämistyöhön, jossa tarkasteltiin demokraattisen osallistumisen toimintamalleja palvelumuotoilun keinoin.