Tietoisuus ry:n synty

05.01.2022


Nautittiin uudenvuoden antimia vuonna 2019, kun päätimme avovaimon kanssa kirjoittaa kirjeen Jumalalle. Kirjeessä päätimme "pyytää" tiettyjä asioita tapahtuviksi Jumalan suomalle ajanjaksolle. Emme siis ajatelleet lainkaan sitä, millä aikavälillä tapahtumat tulisivat toteutumaan. Kirjeelle annoimme nimeksi Manifestointikirje 2019.

Teimme aivan selväksi kaiken, minkä haluaisimme toteutuvan. Pyysimme yhtä ja toista. Tuon kirjeen jouduin kaivamaan esille jälleen uutenavuotena 2020/21. Kirjeen pääasiallinen sisältö oli tulevaisuuden haave perustaa yhdistys tai säätiö, joka toimisi hyväntekeväisyyspohjalta. Lisänä toiminta edellytti mielestämme toimitiloja koulutuksille, sekä tarvittavan määrän rahaa, jota voi "jakaa" hyväntekeväisyytenä.

No, tuli kevät 2020 ja kaikki tietävät mitä silloin tapahtui, eikä säätiöstä ollut tietoakaan. Vuosi ja toinen meni ja en saanut aikaan kuin "mittavan" blogikirjoitus arsenaalin". Tuntui, ettei se ollutkaan se elämän suunnitelmani.

Tuli vuosi 2021 ja tammikuu. Tuolloin kanavoinnissa kysyin tästä koulutusasiasta ja yrityksestäni 4D Meditation & Wellness. Tuolloin vaarini henkimaailmasta ilmoitti, ettei aika ole vielä koulutuksille. Konseptissa on vielä hiontaa, eikä sen tarkoitusperä ole vielä valmis. No, kaikki tietävät taas millainen vuosi 2021 oli...rajoituksia ja tiukennuksia.

Vuonna 2021 tapahtui kyllä yhtä sun toista. Olinhan mukana kuntavaaleissa ja poliittisen puolueen hallituksessakin, josta päätin luopua lokakuun lopulla 2021. Tuon luopumisen jälkeen oli tyhjä olo, koska itselläni ei ollut hajuakaan, mitä kävisin tekemään. Toki henkimaailma ilmoitti tästäkin, että itseäni kohtaa loppuvuodesta suuri elämänmuutos. Tietenkään ei kerrottu mikä ja jännitystä piti odottaa, kuin lapsi joulupukkia jouluna. Blogikirjoituksetkin olivat loppuneet "luovuuden" puutteesta. Tähänkin oli syynsä, jonka henkimaailma ilmoitti jo varhain kesällä 21. Kirjoitusten aika oli lopussa. Oli aika seuraavaan vaiheeseen polullani.

Marraskuussa 2021, seitsemäntenä päivänä saapui kotiimme tuo maailmaakin pelotteleva korona, joka vei meidät molemmat peiton alle. Tuo peiton alla oleva kokemus todellakin kesti kokonaiset kaksi viikkoa, eikä juurikaan mitään pystynyt edes ajattelemaan. Koska astrologinen karttakin kertoo, niin tämä herra, siis minä itse ei ole ehkä kaikkien rauhallisin persoona, ainakaan kaikissa olosuhteissa. Kun oinaan merkki ja mars planeettaa on syntymäkartalla lähes yhdessä. Koska meillä kotona on loistavat yhteydet yläkerran porukkaan, niin tokaisin kotona, että nyt kysytään, mitä täällä oikein tapahtuu ja miksi. Pakkohan avovaimon oli kysyä, koska niin "vakavasti" tätä ehdotin. Normaalisti kanavoinnissa saapuu rakas mummoni taikka muu "tuttu" antamaan ohjeita, mutta ei tällä kertaa. Mummo niitä ohjeita on antanutkin pitkään, vaikka yläkertaan onkin siirtynyt jo tovi sitten. Paikalle saapui eksoottisen näköinen Atsteekkipäällikkö vuosisatojen takaa omassa uniformussaan. Herra Atsteekkipäällikkö oli intoa täynnä kertoessaan tulevaisuudesta. Kysyinkin, että mikä elämänmuutos oli edessä sekä mikä hiton tarkoitus tällä koronalla oli. Arvokas päällikkö tokaisikin, että oletteko varmoja, että teillä korona oli? No, taudin tarkoitus oli hiljentää mielenne ja rauhoittaa kehonne. Sehän on totta, että pysähtyneessä tilassa tulee alitajuntaan arvokasta "tietoa", tietämättään. Elämänmuutokseen herra sanoi, että muutos ei ole fyysinen, vaan ahaa-elämys välähtää juurikin tuon levon vuoksi. Se tieto on levon aikana "ladattu". No olihan tuo kaikki kummallista ja hämmästyttävää, jälleen kerran. Tähän väliin kylläkin hoin itselleni lausetta; tähän mennessä kaikki saatu tieto "yläkerrasta" on pitänyt paikkansa. Silti se mieli ei vaan jaksa uskoa, ajattelin.

Kanavoidusta tiedosta oli kulunut tarkasti ottaen neljä päivää ja istuin vessassa, tuijottaen vessan ovea ja tokaisin hohhoijaa ja samassa "Heureka". Pomppasin ylös istuimelta, ovi tärähtäen auki ja huusin avovaimolle; Kumma juttu, sain tekstiviestin päähän, eli todella sen ahaa-elämyksen; perusta yhdistys, joka tarjoaa henkisen kasvun koulutusta. On aika alkaa kertomaan ihmisille mitä tämä kaikki on sekä miten saada kanavoitua tietoa ja käyttää sitä hyväksi omassa elämässä. Avovaimo hetken tuijottaen minua tokaisi, että siinä se Atsteekkipäällikön asia on. No niin on, vastasin. 

Pari viikkoa meni aivan humussa kertoen ja soitellen ihmisille, kysyäkseni ajatuksen järkevyyttä. Kaikki sanoi, että loistava idea. Nyt ei puuttunut enää kuin perustajat, yhdistys sekä tilat. Yhdistyksen perustamiseen tarvitaan kolme perustajaa. Kaksi oli kasassa - minä ja avovaimo. Mistä kolmas? Kolmatta jäsentä pohdittiin ja pohdittiin. Atsteekkipäällikkö painoi päälle harva se päivä ja panttasi yhdistyksen valmisteluita. No ei ollut sitä puuttuvaa kolmatta jäsentä....

Yhtenä perjantaina päätin taas kysyä tästä kolmannesta perustajajäsenestä, että kuka, milloin ja mistä. Arvoisa Atsteekkipäällikkö arvokkuudellaan ilmoitti kylmän rauhallisesti, että kolmas jäsen ilmaantuu saman viikonlopun aikana tai viimeistään maanantaina. Kolmas jäsen ottaa kyllä yhteyttä, minun ei tarvitsisi sitä pähkäillä. Tuli sunnuntai-ilta eikä kolmatta mahdollista jäsentä kuulunut. Sanoin jo avovaimolle, että hahaa, eipä tullut, tosin maanantai oli vasta edessä.

Ma aamupäivällä klo. 10.53 Pauli Liikala laittoi minulle viestin aivan muista asioista. Soitin Paulille takaisin ja juttelimme siitä sun tästä. Puhelun jälkeen tuli vahva tunne, että herranjumala, se kolmas jäsen on Pauli. Soitin uudelleen Paulille ja kerroin ideasta. Sovimme tapaamisen jo samalle illalle. Tapasimme ja Pauli oli valmis perustajajäseneksi. Luonnollisesti kolmas jäsen oli Pauli hänen kokemuksensa perusteella. Istuimme kaikkiaan lähes kaksi tuntia yhdistyksen asian tiimoilta ja kerroin tästä Atsteekkipäälliköstä, johon Pauli tokaisi, että hänelläkin on edellinen elämä Atsteekkipäällikkönä. Katsoin Paulia silmiin ja sanoin, ei voi olla totta. Sanoin; Pauli se Atsteekkipäällikkö, joka ilmestyi meille, olet sinä. Sinä autat yhdistystä sekä energeettisellä, että fyysisellä puolella samaan aikaan. Menin kotiin ja kerroin koko tarinan. Sama Atsteekkipäällikkö ilmestyi ja myönsi, että hän on Pauli, menneessä elämässä. Siksi hän tiesikin, että ottaa yhteyttä maanantaina, koska hän itse, siis Pauli otti yhteyttä. Tässä taas todiste siitä, ettei aikaa ole olemassa.

23.12.2021 Yhdistys nimeltä Tietoisuus ry sai siis alkunsa tämän "kummallisen" tarinan myötä. Ainut puuttuva lenkki oli enää tilat.

Meillä oli käynyt muutamia kertoja "Liisa" hakemassa alkaalista vettä, koska hänen oma vesi-ionisaattori oli hajonnut. Uusi laite oli kyllä tilattu, mutta ei ollut vielä saapunut. "Liisa"  oli tosiaan käynyt muutamia kertoja meillä ja jäänyt juttelemaan niitä näitä maailmanmenosta (me kaikki ihmettelimme hieman tilanteen koomisuutta). Koska sattumia maailmankaikkeudessa ei ole, arvasimme, että jokin syvällisempi syy tässäkin asiassa on. Olihan vesilaite hajonnut aika kummallisella tavalla ja Universum yritti kaikin tavoin ajaa meitä ja "Liisaa" yhteen. Yhtenä päivänä "Liisan" taas käydessään hakemassa tätä alkaalista vettä, kerroimme tämän yhdistys tarinan Atsteekkipäällikköineen. "Liisa" ilmoitti hyvin lyhykäisyydessään; Hänelle on tilat. Kävimme seuraavana päivänä katsomassa tiloja ja se oli siinä- täydelliset ja hintakin sopusuhtaisa. Se mikä tässä tila-asiassa tekee kummallisen, niin olin laittanut useaan paikkaan sähköpostia ja käynyt paikan päälläkin katsomassa näitä. Aika monesta paikasta sanottiin, ettei tilat sovellu sekä osa toimijoista ei edes koskaan vastanneet viesteihin millään lailla. Tilojen suhteen voi sanoa, että täydellinen "sattuma". Tähänkin asiaan olisi pitänyt suhtautua oikein ja luottaa.... Atsteekkipäällikkö oli aiemmin luvannut hoitaa meille tilat. Tilat todella tippuivatkin kuin taivaasta. Nyt sitten näissä tiloissa, toivottavasti aloitamme toimintamme maaliskuussa 2021.

Manifestointikirje oli viimeinkin kaksi vuotta myöhemmin toteutunut. Muistakaa hyvät ihmiset se, että kun toivotte jotain, niin se toteutuu. Ainut ongelmamme on vain oma egomme. Hermostumme, kun tänään haluamme jotain ja huomenna sitä ei tulekaan. Muistakaa Universumin oma aikataulu. Se toteuttaa sen juuri oikeaan aikaan, silloin kun aika on ja on tarve. Muistakaa myös, ettette halua mitään. Silloin saatte ainoastaan haluamistanne. Kiittäkää ja eläkää sen mukaan. Tässä on hyvä esimerkki manifestoinnista, joka todella tapahtui juurikin niin kuin pyysimme tarpeisiimme ja kiitimme. Nyt puutttuu enää se kolmas osa manifestistä - rahallinen osuus, jolla voidaan auttaa vähävaraisia. Tiedän, että se on tulossa, kun aika on oikea ja tarve suurin.

Näitä samaisia asioita me Tietoisuus ry:n väki sitten kerromme teille kursseillamme, miten te hyvät ihmiset saatte kiinni omasta voimastanne sekä miten te mahdollisesti voitte hyödyntää "yläkerran" tietoa hyväksenne. On huomattavasti helpompaa elää elämää, kun itse hallitsette sitä kaikin tavoin. Mikään ulkopuolinen asia ei teidän elämäänne pysty vaikuttamaan, eikä muuttaa sitä. Te itse olette se muutos, te itse voittte muuttaa elämänne.  Kaiken voi tehdä vielä täysin tietoisesti.

Oikein hyvää vuoden 2022 alkua kaikille.

t. Janne